maanantai 29. elokuuta 2011

Viimeinen viikonloppu...

...ennen loman loppumista ja paluuta siihen puuduttavaan arkeen oli mitä mainioin (jos ei oteta lukuun sitä auki jäänyttä pakastimenovea koko viikonlopun ajaksi...); olimme koko perheen voimin Helsingissä.. Me neitonaisen kanssa Intohimona askartelu -tapahtumassa ja pojat skeittaamassa. :) Neitonaisella oli jopa niin hauskaa askartelemassa lauantaina, että halusi sinne vielä sunnuntainakin shoppailun sijaan.

Ja tulihan sieltä jotain pientä ostettuakin, tässä osa saaliista:




Ilmeisesti syksy on tulossa, koska mukaan tarttui paljon oranssia, punaista ja ruskeaa... Vaan kyllä näistä kelpaa taas muutaman korun tehdä, nyt vaan sitä kunnon inspistä odottelemaan. Tai aikaa tehdä jotain. Tai edes jotain. 

torstai 25. elokuuta 2011

Olen ollut lomalla...

...nyt kohta kaksi viikkoa. Myös koruilusta. Paitsi nyt tänään nää muutamat korvikset ja rannekorut. Pitää nimittäin pikkuhiljaa ruveta orjentautumaan työntekoon ja ennenkaikkea lähestyviin Intohimona Askartelu -messuihin, jotka ovat nyt viikonloppuna Helsingissä. Eli suunnitelmat viimeiselle lomaviikonlopulle on tehty.




Aluksi korvikset, joissa jo tutuksi tulleiden pihlajanlehtilaattojen kanssa ihanaiset kristallilasinugetit, jotka välkkyvät kaikissa sateenkaaren väreissä. Ihanat.





Samaa sarjaa myös rannekoru. Molemmissa hopeoidut osat.





Pitkänpitkät korvikset savukvartsinugeteista ja perhosista, myös Swarovskin kristallit ovat päässeet perhosia koristamaan. Hopeoidut osat.





Ja myös näihin korviksiin rannekoru.



                                   


Korvikset hopeoiduista rinkuloista ja perhosista, "painoina" mustat onyxit.





Ja viimeisenä, muttei vähäisimpinä vihreät kisukorvikset, jotka herättivät hilpeyttä neitonaisessa ja hänen kaverissaan.  Osat hopeoidut näissäkin...

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Huh hei, koulua on käyty....

...jo kolme päivää. Innolla. Niin kuin nyt ekaluokkalainen vaan voi käydä. Olivat kuulemma välitunnilla jääneet tekemään lisätehtäviä, kun välkät on niiiiiiin tylsiä. 

Vaan mitä tekee äiti? Saattaa aamulla ekaluokkalaisen kouluun ja muutaman tunnin päästä hakee kotiin, siinä välillä koittaa saada jotain tehtyä siinä sen kummemmin onnistumatta, koska koko ajan pitää vahtia kelloa.

Tänään kuitenkin illan vanhempainiltaa silmälläpitäen tein itselleni "pienet sammakot" -korusetin, korvikset ja rannekorun. Mustia tyyliin sopivia kaulakoruja kun tuntuu löytyvän jo useitakin...





Tykkään ihan hirmuisesti lamppulasihelmistä, varsinkin näistä sammakkohelmistä... Olen sovitellut näille kaveriksi ties kuinkaa montaa eri helmeä, vaan loppujen lopuksi nämä soikeat ja pullukkaiset mustat sardonyxit olivat juuri ne oikeat...  





Korviksissa kavereina onyxit, koska pullukoiden kanssa korvanlehteni olisivat kohta zulu-heimon naisten kanssa samaa mallia... ;)





Lopuksi vielä edellisen päivityksen korviksiin ja rannekoruun sopiva kaulakoru; mustaa onyxia ja hopeoituja osia...



sunnuntai 14. elokuuta 2011

Huomenna alkaa...

...koulu, samoin kuin mun loma. Ja ilmakin on mitä mukavin, aamulla jo hieman viileää, mutta päivät edelleen ihanan lämpöisiä.

Tällä viikolla saapuivat vihdoin ja viimein FMG:ltä Helmetin kautta kimppatilaamani helmet ja muut härpäkkeet...Ja edellisellä viikolla muualta tilaamani helmet. Pitihän niitä hieman päästä kokeilemaan.




Mountain jadea ja hauskoja spiralikuvioisia helmiä, joissa on simpukka sisällä ja ilmeisesti polymeeriä tuo oranssi... Lisäksi hopeaa. Tykkään kovasti näistä.





Lähikuva lukosta.





Korviksissa simpukkahelmet ja hopeaa. Simpukkahelmet ovat muuten melko kookkaita, 14mm halkaisijaltaan.





Tässä FMG:ltä tilaamiani taottuja rinkuloita, lamppulasihelmiä ja onyxia. Kaikki metalliosat hopeoituja.





Korvikset samoista materiaaleista pienemmilla rinkuloilla.





Lopuksi vielä kaulakoru, jossa simpukankuorihelmiä, hopeaa ja riipus, jossa pikku-tirpat katselevat maailman menoa. Tämä on pirtsakka, saa väkisinkin hyvälle tuulelle... :)

Ilokseni huomasin saaneeni jälleen uuden lukijan. Tervetuloa Minna.


perjantai 5. elokuuta 2011

Pihlajanmarjojen aikaa...

...eletään, vaikkei niitä ainakaan oman pihan pihlajissa kahta marjaterttua enempää olekaan. Liekö siis kova lumitalvi jälleen tulossa, ainakin jos vanhoihin uskomuksiin on uskominen...

Pihlajanmarjat olivat siis innoittajina tähän ekaan settiin, tällä kertaa korvikset, rannekoru ja kaulakoru; aivan peruslinkityksiä ilman mitään krumeluureja, kivinä ihania viistehiottuja akaatteja. Saattavatpa nämäkin olla jollekin lukijalle tuttuja... :)




Kyllähän ne marjat muutaman lehdenkin tarvitsevat... Osat ovat kaikki hopeoituja.



    


Korviksissa roikkuvatkin sitten jo ihan kunnon marjatertut. 




Toisena sitruunankeltaisia tuliakaatteja jälleen peruslinkeillä yhdistettyinä, hopeoidut osat tässäkin.




Korviksissa lisänä hopeoidut kukkaset ja savunharmaat kristallit. 


Olipahan mukava tehdä taas pitkästä aikaa linkitettyjä koruja, viime aikoina olen enemmänkin harrastanut vain vaijerikoruilua... 

tiistai 2. elokuuta 2011

Tämän päiväinen kokemukseni...

... akupunktion ihmeelliseen maailmaan oli varsin erinomainen. En siis koskaan ennen moista ole kokeillut, vaan nyt kun tilaisuus tuli ja niskat ja pää sopivasti kipeät... -pakkohan sitä oli kokeilla. Voin ehdottomasti suositella.

Aluksi niskaani ja hartioitten jännittyneitä lihaksia hierottiin ja sitten merkkauksen jälkeen päähäni laitettiin 5 neulaa, vasempaan käteen 3 ja oikeaan jalkaan 2. Eikä juurikaan kyllä tuntunut miltään, ainoastaan peukalohankaan laitettu neula hieman kirpaisi, sekin vain hetken.

Ja voi sitä taivaallista olotilaa, ei kauhean kaukana ollut etten nukahtanut siihen pöydälle, tuntui kuin pää olisi painunut lattiaan kiinni, niin painavan tuntuinen siitä tuli, samalla niskojen jännitysten lauetessa... Pitää ehdottomasti kokeilla uudelleen.

Ja sitten korujen maailmaan...



Ensimmäisenä rannekoru myrkynvihreistä magnesiittisoikioista, saattavat olla jollekin tuttujakin... ;D Lisukkeena muutama perhonen ja pari kristallia, korumetallia.





Lähikuva korviksista.. alla oleva matto on varsin saman värinen kristalleiden kanssa, siksi vallan näkymättömissä..




Rannekoru edellisestäkin postauksesta tutuista mountain jade-helmistä, lisukkeena  pihlajanlehti-laattoja ja pieniä metallihelmiä. Kaikki osat tässäkin korumetallia. Tämä koru päätynee ystäväni ranteeseen...


Tervetuloa uusin lukijani Katri. :)