keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Laitanpa lusikkani minäkin...

...tähän soppaan; nimittäin löysin nurkkia siivoillessani (pikkuhiljaa hissutellen, kuten saikkulaisen kuuluukin) vanhemman lapseni joskus vuosia sitten vääntelemän Romantiikka-sarjan hopealusikan, jonka hyvällä omalla tunnolla katkaisin -olihan siinä jo sellaiset mutkat, ettei siitä enää kunnollista kahvilusikkaa olisi saanut aikaiseksi.

Kovasti oli lusikka vuosien saatossa tummunut, mutta kun sitä aikani kiillottelin ja hieman hiekkapaperilla hioinkin, tuli lopputuloksesta juuri mukavan samettisen pehmeä. Muutamat kristallit kaveriksi ja vahattu puuvillanyöri nauhaksi (ainakin nyt alkuun, kuvittelin kyllä jo mielessäni tekeväni riipuksiin kunnon ketjut...). 











Kuvausrekvisiittana toiminut norsu toimiikin oivallisena aasinsiltana tämän päivän parhaalle uutiselle; tänään varmistui, että pääsen lähtemään helmikuussa Namibiaan! Kesä- ja talvilomani olen jo ajat sitten sopinut juuri kyseiseen ajankohtaan ja nyt tuli mahdollisuus moiseen reissuun -eihän tilaisuutta voi jättää käyttämättä. Linkin kautta voitte käydä fiilistelemässä...  

Lauantaina pääsen jälleen jatkamaan ikuisuus-projektiani sormusta; välillä aina tuntuu, ettei siitä mitään tule, mutta katsotaan... periksi ei anneta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti